C14-tyttöjen Puolen Suomen Liigalle lennokas alku

Pallokissojen C14-tytöt (-05) aloittivat Puolen Suomen Liigan tämän kauden urakkansa kahdelle selkeällä voitolla. Ensimmäisessä pelissä kaatui ONS Oulusta lukemin 6-0, jälkimmäisessä pelissä kokkolalainen KPV yj luvuin 7-3. Kuten lukematkin kertovat, otteluissa ei missään vaiheessa ollut epäselvyyttä voittajasta, Pallokissat dominoi otteluita lähes mielin määrin, pallo kulki mallikkaasti, pallottomat pelaajat liikkuivat hyvin, pallonmenetyksen hetkellä tahtotila pelivälineen ryöstöön oli iso.

Ensimmäisessä ottelussa odotettiin ONS:n pyrkivän saamaan pallonhallinnan itselleen, mutta toisin kävi. Pallokissat piti pelivälinettä itsellään ja loi maukkaita hyökkäyksiä. Korkea prässi (teemalla: “vastustaja ei saa yhtään syöttöä omille”) puri tehokkaasti ja yläalueen pallonriistoista päästiin hyviin tekopaikkoihin. Eteenpäin puolustaminen oli rohkeaa ja oikea-aikaista, työmoraali puolustettaessa erinomaista. Omassa pallollisessa pelissä pelirohkeus oli hyvää, ja myös puolustajia saatiin nostettua mukaan hyökkäyksiin oikea-aikaisilla taustanousuilla.

Ensimmäistä maalia saatiin odottaa kuitenkin jakson puoliväliin saakka, kunnes lopulta tehokaksikko Saga K. – Juulia saivat junailtua ensimmäisen päivän lukuisista maaleistaan. Keskikentällä Eevi rakenteli maukkaita paikkoja, ja kunnostautui erityisesti murtosyöttöjen antamisessa. Kaksi seuraavaa maalia olivatkin Eevin penaalista lähtöisin, ensin Saga K viimeisteli 2-0 ja jakson loppuun vielä keskikentän toinen luova pelaaja Vilma H taidokkaalla kaukaa lähteneellä sijoituksellaan 3-0.

Toisen jakson alkuun ONS tuli hyvällä asenteella, ja Sanni pääsi näyttämään torjuntaosaamistaan. Jakson kymmenennellä minuutilla ONS:n selkäranka saatiin kuitenkin katkaistua lopullisesti Juulian tehtyä Eevin syötöstä 4-0 -maalin. Seuraavan maalin viimeisteli vuorostaan Saga K Juulian syötöstä, ja hyökkääjän paikalle loppuhetkiksi tullut maalivahti Ilta tylytti loppulukemat 6-0.

Toiseen peliin lähdettiin lyhyen tauon jälkeen, ja Kokkolan yhteisjoukkue vaikutti alussa hyvin valmistautuneelta, ja iskikin heti alkuun johto-osuman. Pallokissat ei kuitenkaan tästä hätääntynyt, oma peli saatiin pienen alkurykimisen jälkeen käyntiin, ja Juulia paukutti jakson aikana kolme maalia, Eevin ja Vilma H:n syötöistä, ja kun Eevikin pääse tekemään Vilma H:n alustamana yhden maalin, päästiin tauolle 1-4 -johtoasemassa.

Vaikka toinen ottelu oli pelitempoltaan ensimmäistä selkeästi heikompi ja jalat väsyneemmät, pystyi Pallokissat dominoimaan tätäkin ottelua varsin suvereenisti. Toisella jaksolla tehtiin vielä kolme maalia (Juulia kahdesti Vilma H:n ja Saga K:n syötöistä, Vilma Vainikainen kerran Juulian syötöstä) vastustajan kahta vastaan, joten Puolen Suomen Liiga saatiin avattua varsin vakuuttavasti.

Pallokissojen C14-joukkueen pelaaminen vaikutti näissä otteluissa vastustajaa selkeästi valmiimmalta. Erityisesti yläalueen prässi, eteenpäin puolustaminen, pelirohkeus, tukipelaaminen ja tilanteenvaihdot toimivat mallikkaasti. Kehittämistä on vielä erityisesti tilaan liikkumisessa, syöttötekniikassa ja syöttöjen pituudessa, mutta tässä vaiheessa kautta ollaan jo hyvässä tilanteessa ja voimakkaasti matkalla kohti elokuun alussa olevaa Palloliiton lopputurnausta.

Posted in Joukkueet, Nollaviisi, Seurauutinen.