Syksyn T15-aluesarja käyntiin Kuopiossa

Pallokissat aloitti aluesarjan tiukalla tappiolla ja selvällä voitolla

18.8.2018 klo 11.00 Pallokissat - Yllätys yj, 0-2

Kuopio, Litmasen tekonurmi

Pelissä: Lilja, Ilona, Vilma, Oona, Henni, Jenna, Milka, Aada, Jenny, Emma, Anna ja Sonja sekä nollakolmosista Johanna ja Salla.

Yllätyksen kuvaama video ottelusta uutisen lopussa

T15-aluesarjan syyskierros käynnistyi kissojen osalta ottelulla tuttua vastustajaa Ylämyllyn Yllätystä vastaan. Nyt Yllätyksen nimen perässä oli YJ, sillä itärajalla on käynnistynyt yhteistyö FC Hertan kanssa. Isoin yllätys kuitenkin oli se, että mukana oli vain samoja tyttöjä kuin kevätkierroksella - tosin muutaman pelaajan seura on vaihtunut kesän aikana Yllätyksestä Herttaan.

Ottelukaan ei tuonut yllätyksiä, sillä Yllätyksen peli perustuu pitkälti kovaan yläalueen prässiin estäen vastustajan pelinrakentelun. Tälläkin kertaa Yllätyksen suunnitelma toimi hyvin, eivätkä kissat päässeet kontrolloidusti pois omalta alueelta. Näissä tilanteissa pitäisi vaan uskaltaa pelata välillä pitkää palloa, mutta jostain syystä kissat eivät sitä halua tehdä. Molempien joukkueiden puolustaminen toimi kuitenkin hyvin, eikä ensimmäisellä puoliajalla kumpikaan joukkue päässyt oikeisiin maalintekotilanteisiin.

Toinen puoliaika jatkui kissojen osalta yksipuolisena väkisin puurtamisena eteenpäin. Hyökkäyksille ei keksitty vaihtoehtoja, vaan väkisin pyrittiin pelaamaan tukossa olevan keskustan kautta. Harvat yritykset laitojen kautta tai murtopallot saivat aina vähän liikettä vastustajan ryhmitykseen. Lopulta 44. peliminuutilla huolimattoman kissapelin jälkeen peliväline ajautui vastustajalle, joka pelasi nopeasti #11 rangaistusalueen rajalle laukomaan pallon vapaasti maaliin.

Kissat saivat takaiskusta vähän virtaa ja yritystä, mutta Yllätys puolusti uhrautuvasti. 2-0 lopputuloskin tuli lopulta muutaman kissaharhailun jälkeen, josta #99 kiitti niittaamalla puolittaisesta läpiajosta pallon yläriman kautta maaliin.

Kaksinkamppailut hävittiin liian usein eivätkä kissat pystyneet pallollisena pelaamaan omaa peliään muutamaa syöttöä pidemmälle. Yllätys oli tällä kertaa parempi niin joukkueena kuin yksilöinäkin ja loppulukemat ovat ihan oikein.

18.8.2018 klo 17.30 Pallokissat - KTF/YJ, 4-1

Kuopio, Litmasen tekonurmi

Pelissä: Lilja, Ilona, Vilma, Oona, Henni, Jenna, Milka, Aada, Jenny, Emma, Anna ja Sonja sekä nollakolmosista Iiris ja Salla.

Ei videota

Toisessa ottelussa vastaan asettui kevätkierroksen kakkonen, KTF/YJ. Vastustaja tiedettiin vahvaksi ja kovaa pelaavaksi porukaksi, joten kissojen aamuisella pelillä siitä ei tulisi hauskaa. Hauskan pitäminen ja taisteleminen otettiinkin ottelun teemaksi ja mikäpä olisikaan hauskempaa kuin pyörittää peliä vastustajan juostessa.

KTF/YJ:n prässi tuli alussa kovaa päälle, mutta aamun peliin verrattuna nyt tilaa oli prässilinjan takana huomattavasti enemmän. Pallo saatiinkin pelattua helposti ja nopeasti tuohon tyhjään tilaan ja käännettyä sitä kautta paine vastustajan kenttäpuoliskolle. Myös laitapelaajien onnistui pitää peli leveänä tarpeeksi pitkään, jolloin vastustajan puolustuslinjaan syntyi isoja välejä. Keskikenttä hyödynsikin näitä välejä jatkuvasti hyvillä syötöillä ja yhden sellaisen seurauksena laidasta pelattiin pallo boksiin, missä vastustaja rikkoi Ilonaa rankin arvoisesti. Rankkikortti oli Jennyllä joka laittoi nätin pomppupallon maalin vasempaan sivuverkkoon.

Myös 2-0 maali saatiin rangaistuspotkusta. Jälleen loistava läpisyöttö KTF:YJ:n puolustuksen välistä ja Jenna ajoi tilanteen loppuun asti. Vastustaja vetäsi juoksukilpailun lopuksi kylmän viileästi Jennalta takaa jalat alta ja tästä seurauksena keltainen kortti sekä pallo yhteentoista metriin. Tällä kertaa Jenny laittoi pallon varmasti ylös-vasemmalle, eikä veskarilla ollut siihen mitään mahdollisuuksia. 3-0 maali syntyi vasemman laidan hyvästä hyökkäyksestä, jonka seurauksena Iiris sai pallon tyhjän maalin eteen, eikä erehtynyt.

Toiselle puoliajalle lähdettiin pelaamaan samaa iloista ja uhrautuvaa peliä, eikä kissoilla ollut mitään hätää. Päinvastoin vastustajan puolustus oli koko ajan helisemässä kissojen nopeiden hyökkäysten kanssa. Yhdestä nopeasta Oona pääsikin maalintekopaikkaan,ja laukoi kissat jo 4-0 johtoon. KTF/YJ sai vielä ottelun lopussa kissoilta lahjan harhasyötöksi paketoituna. Vastustajan #23 kiitti siitä kaventamalla lopputulokseksi 4-1.

Ottelussa tuli hyviä onnistumisia koko joukkueelta eikä aamuisesta löysäilystä ollut tietoakaan. Kerrassaan hyvä ryhtiliike omalle tasolle!

Pallokissat - Yllätys, T15-aluesarja 18.8.2018

 

 

Posted in Nollaneljä.